04/09/2026
Suuryrityksen tieltä ajetaan pois mahdollisesti yksi Suomen suurimmista mikroyrittäjäkeskittymistä – Lapinlahdesta
Kaupungin projektiryhmän ehdotus Lapinlahden tulevaisuudesta ei vaikuta edes projektiryhmän itsensä tekemältä, vaan pikemminkin jatkolta Garden Helsinki -kabinetin päätöksille. Yli tuhat sivua selvityksiä ja yli 100 000 euroa veronmaksajien rahaa – ja tässäkö on lopputulos?
Tämä herättää väistämättä kysymyksen siitä, missä päätökset todellisuudessa tehdään. Kun samoja henkilöitäkin löytyy eri hankkeiden ympäriltä, mieleen tulee Garden Helsinki -hankkeen junailu.
Kuinka kauan suomalaiset hyväksyvät tällaista ja jopa äänestävät tällaiseen toimintaan osallistuvia henkilöitä ja puolueita? Mikä on lopulta se viimeinen niitti suomalaisille? Sekö, kun yhteiset rahat ja omaisuus on käytetty tai myyty?
Olen puhunut jo vuosia Sammon ryöstöstä. Kalevalasta voi lukea, miten siinä lopulta kävi.
Pienten yrittäjien kannattaa nyt vakavasti miettiä poistumista pääkaupungistamme. Helsingin kaupungin ymmärrys ja arvostus meidän työtämme kohtaan tuntuu olevan tietämättömyyttä huipussaan. Kaupungin henkilöstö kyllä ymmärtää, m***a verhojen takana Suomea johtava talouseliitti ei itsekkyydessään ja ahneudessaan näytä ymmärtävän edes omaa etuaan.
Heidän hyvinvointinsa ei ole yksittäinen saareke, vaan se on sidoksissa koko yhteisön hyvinvointiin. Yhteisö luo myös heidän hyvinvointinsa.
Pienyrittäjiä pidetään pölypalloina: meidät voi puhaltaa pois ja luottaa siihen, että jostain syntyy aina uusi tilalle.
M***a ei synny.
Työttömyysluvut, tyhjät kivijalat, vähenevät verotulot ja elämästä, persoonallisuudesta sekä sielukkaasta toiminnasta tyhjenevä Helsinki eivät synny tyhjästä. Ne ovat seurausta päätöksistä ja arvoista, joilla kaupunkia rakennetaan.
Kun paikalliset ja turistit kävelevät isän ja pojan saneeraamaan Café Metsäpaahtimoon, monet pysähtyvät ja sanovat: ”Vau, mikä paikka.”
He kohtaavat jotakin, joka pysäyttää hetkeksi: erilaisuutta, kauneutta, inhimillisyyttä ja yllätyksellisyyttä.
Se on vaurautta.
Se on ollut vaurautta ja hyvinvointia myös minulle yrittäjänä ja työntekijöillemme.
Tällaista sisältöä pääkonttori tai suuri ravintolatoimija ei pysty samalla tavalla luomaan. Tilat voidaan toki saneerata, m***a samalla voidaan menettää juuri se, mikä nyt pysäyttää ihmisen hetkeksi.
Sadat yrittäjät ovat vuosien ajan luoneet tähän kaupunkiin työtä, vaurautta, palveluita ja ennen kaikkea elämää. Samalla olemme vierestä katsoneet kollegojemme kaatuvan yksi toisensa jälkeen.
Osaltaan Helsingin kaupunki on vetänyt kirjaimellisesti maton alta vuosikymmenten työltä – yleensä palvellakseen isoja toimijoita ja suuria pääomia.
Täytyisi ymmärtää, että se, että jollakin on paljon pääomaa, tarkoittaa usein sitä, että toimija on asettanut oman pääoman kasvattamisen yhteisen pääoman edelle ja tehnyt sen taitavasti. Oletus siitä, että tällainen toimija tuottaa yhteisölle enemmän kuin sadat pienet toimijat yhdessä, on mielestäni täydellistä tietämättömyyttä.
Nyt Lapinlahden tulevaisuudesta esitetyllä ehdotuksella ollaan tuhoamassa juuri sitä konseptia, joka teki Lapinlahdesta palkitun, kiistellyn, rakastetun ja elävän.
Tilalle tulee samaa Singapore–New York-ajattelua.
Kyseiset kaupungit ovat hienoja, m***a ne ovat itse luoneet oman identiteettinsä. Kun samaa yritetään kopioida Suomeen, siinä ei ole mitään suomalaista, omaperäistä tai kiinnostavaa.
Suomalaisuuden rakentamisessa pienet toimijat ja mikroyrittäjät ovat olleet aivan keskeisessä roolissa.
Tätä tarinaa ette välttämättä lue mediasta.
Oma rajallinen mielipiteeni esitetystä suunnitelmasta on tämä:
Kun vuosien selvitysten, projektien ja veronmaksajien rahoittaman suunnittelutyön lopputuloksena syntyy mielikuvitukseton, pelokas ja visioton ehdotus, jonka toteuttamiseen kaupunkilaisten pitäisi vielä sijoittaa kymmeniä miljoonia euroja, on täysin oikeutettua kysyä:
Mitä tällä rahalla oikeastaan saadaan?
Missä on rohkea visio? Missä ovat mitattavat hyödyt helsinkiläisille? Missä ovat uudet työpaikat, yrittäjyys, taloudellinen toimeliaisuus ja kaupunkikulttuuri?
Ja jos suomalainen suuryritys tai suuri pääoma haluaa Lapinlahden kiinteistöt omaan liiketoimintaansa, minulla on siihen yksinkertainen ehdotus:
Maksakoon silloin myös remonttinsa itse.
Lopulta tästä voi tulla paljon kalliimpi kakku kuin 50 miljoonaa euroa. Jos kalliisti saneeratuista tiloista jää tyhjilleen useita kymmeniä prosentteja, se voi maksaa suunnitellulle kiinteistönomistajalle, Helsingin kaupungille, miljoonia euroja vuodessa.
Yrittäjyystaustaisten henkilöiden puute kaupungin hallinnossa ja Suomen talouseliitissä heijastuu mielestäni juuri tällaisina virhearvioina. Nykyiset Lapinlahden kiinteistöt ovat nykykunnossaan miltei sataprosenttisesti vuokrattuina, ja vuokratuottoja kertyy merkittävästi.
Nyt Excelissä voidaan kaksinkertaistaa vuokrat ja todeta, että näin hanke maksaa itsensä takaisin.
Voi kun reaalimaailman tekeminen olisikin näin yksinkertaista.
Pienet toimijat eivät nykyiselläkään vuokratasolla tule taloudellisesti hyvin toimeen. Kun vuokrataso kaksinkertaistetaan, pienet toimijat eivät tule takaisin tiloihin.
Meidän on pakko osata laskea, koska toimimme omalla rahallamme. Kun raha loppuu, toiminta loppuu.
Se on aivan erilainen ajattelutapa kuin sellaisessa ympäristössä, jossa yksittäisen virhearvion seuraukset eivät kohdistu suoraan päätöksen tehneen ihmisen omaan toimeentuloon. Yrittäjälle virheistä seuraa aina jotakin.
Kyllä Lapinlahteen pääkonttorinsa rakentava yritys vuokransa maksaa, sitä en epäile. Samoin maksavat ne kaksi suurta ruokalaa, joiden on suunniteltu korvaavan nykyisiä ravintola-alan artesaanitoimijoita.
M***a kuinka paljon muuta tilaa jää tyhjäksi, jos se on saneerattu niin kalliisti, ettei pienillä toimijoilla enää ole siihen varaa?
Tässä koko asiassa unohtuu myös se, että nykyiset toimijat ovat sopeutuneet nykyisiin tiloihin.
Miksi kiinteistöt ja ympäristö pitää aina sopeuttaa toimijan tarpeisiin?
Miksi emme voisi tehdä päinvastoin?
Silloin voisimme saada aikaan paljon mielenkiintoisempaa, persoonallisempaa ja määrällisesti enemmän työtä yhteisölle.
Moni kokenut saneerauksen ammattilainen on tutustunut Lapinlahteen, ja osa heistä on ollut vahvasti sitä mieltä, että kevyempikin saneeraus riittäisi turvaamaan kiinteistöjen toiminnan ja vastaamaan nykyisen toiminnan tarpeisiin.
Jo tästä lyhyestä, kahden A4-sivun ehdotuksesta löytyy useita asiavirheitä tai vähintään olennaisia puutteita, joita on vaikea ymmärtää, kun taustalla on valtava määrä tutkimus- ja selvitysmateriaalia.
Esimerkiksi väite siitä, ettei kiinteistöjä olisi lainkaan kunnostettu, antaa mielestäni väärän kuvan kokonaisuudesta.
2010-luvulla on tehty muun muassa Venetsian ja päärakennuksen kattojen kunnostusta ja maalausta, päärakennuksen laaja julkisivuremontti sekä Venetsian käyttövesiputkien uusimista ja viemäreiden sukituksia. Nämäkin työt on tehty Helsingin kaupungin toimesta kaupunkilaisten rahoilla.
Jos nämä tiedot pitävät paikkansa, kyse ei ole pikkuseikasta. Silloin on perusteltua kysyä, miksi näin olennainen osa kiinteistöjen korjaushistoriaa ei näy tulevaisuutta koskevassa kuvauksessa.
Tietoa on valtavasti. Siksi olennaisten tietojen puuttuminen herättää kysymyksiä.
Ei voi olla niin, että veronmaksajat maksavat kymmenien miljoonien eurojen laskun samalla, kun alueen vuosien aikana eläväksi rakentaneet pienet toimijat siirretään syrjään.
Ehdotuksessa on huomioitu järjestö- ja säätiötoimijat 15 prosentin käyttöoikeudella tiloihin. M***a missä ovat nykyiset kulttuuri- ja hyvinvointialan pienet toimijat?
Suuri osa heistä on mikroyrittäjiä.
Onko oletus todella se, että he palaavat Lapinlahteen, kun heille tarjotaan silotellut seinät, keskinkertaisemmat m***a kalliimmat ravintolapalvelut ja kaksinkertainen vuokralasku kerran kuukaudessa?
Tämä ryhmä vaikuttaa unohtuneen lähes kokonaan, vaikka käsittääkseni mikroyrittäjät muodostavat jopa noin puolet nykyisen Lapinlahden konseptin vuokralaisista.
Lapinlahti ei herännyt henkiin suuryrityksen strategiapaperissa.
Ihmiset herättivät sen henkiin.
Yrittäjät, taiteilijat, yhdistykset, työntekijät, vapaaehtoiset ja kaupunkilaiset.
Ihmiset, jotka ottivat riskin, tekivät työn ja rakensivat paikasta sellaisen, jota helsinkiläiset oppivat rakastamaan.
Lopulta tämä voidaan toteuttaa niin, että saneerausbudjetti rajataan 30 miljoonaan euroon ja 85 prosenttia tiloista varataan nykytoimijoille sekä 15 prosenttia suurpääomatoimijoille, kuten pääkonttorille tai Muumi-hotellille – ihan mille tahansa toimijalle. Suurpääomallekin pitää antaa tilaa, ja sekin kannattelee Suomea. Suvaitsevaisuutta tulee olla myös Lapinlahden nykytoimijoilla: meidän on hyväksyttävä muutos.
Jos Helsingin kaupungin vastaus tähän työhön on jälleen kerran se, että pienet väistyvät suuren pääoman tieltä – ja mahdollisesti yksi Suomen merkittävimmistä mikroyrittäjien keskittymistä hajotetaan – minä en ainakaan jää tänne maksamaan laskua.
Pitäköön tunkkinsa.
T. Lapinlahden yrittäjä Petteri Prioteasa
